For Reservation Call : 1.888.222.5847

Tap To Call
Home » Blog » Japanilainen keittiö

Japanilainen keittiö

Japanilainen ruokakulttuuri on hyvin laaja käsite, joka kattaa perinteisen riisin, misokeiton, sushin, ja lukemattomia muita ruokia. Yhdistävänä tekijänä voisi pitää ainesten tuoreutta, ja kausiluonteisuutta. Pääruokien ohessa tarjotaan usein pikkelöityjä vihanneksia, kalaruokia, ja eri tyyppisissä liemissä valmistettuja vihanneksia. Kalaa, muita mereneläviä, ja kasviksia tarjoillaan kevyesti grillattuna, uppopaistettuna tempurana, tai raakana sashimin ja sushin muodossa. Riisin lisäksi hiilihydraatteja ruokaan saadaan nuudeleista, joista tunnetuimpia ovat soba ja udon. Kiinalaisella ruualla on ollut kautta vuosien suuri vaikutus japanilaiseen keittiöön, ja esimerkiksi gyōza kääryleillä on siellä juurensa. Lihaa kartettiin japanilaisessa keittiössä 1880-luvulle saakka, mutta sillä on suuri osa nykypäivän ruokakulttuurissa. Vuonna 20011 Japanissa oli enemmän Michelin tähden saavuttaneita ravintoloita kuin missään muualla maailmassa.

Japanilaisen ruoan historia

Perinteisesti Japanilaisen ruokakulttuurin ajatellaan jakautuvan viiteen selkeään aikakauteen. Ensimmäisellä Heian-kaudella saaren asukkaat saivat vaikutteita Kiinasta, Koreasta, sekä buddhalaisesta uskonnosta. Riisi oli lähinnä ylempien luokkien ruokaa, sillä se oli arvokasta, ja talonpoikaisväestön perus-dieetti koostui lähinnä viljatuotteista. Maitotuotteilla oli nykyistä suurempi osa päivittäisessä ruokavaliossa. Seuraava kausi ajoittuu vuosille 1100-1500, jolloin teetaide ja seremoniat alkoivat nousta kulttuurissa kovasti pinnalle. Maahan syntyi tarkkoja keittotaidon koulukuntia, ja länsimaiset vaikutteet lisääntyivät kristinuskon levitessä maahan. Lihansyönti oli kaudella yleistä, kunnes se kiellettiin jälleen aikakauden lopulla. Kolmas vaihe 1600 ja 1850 lukujen välillä, näki kaupunkien omien ruokakulttuurien yleistymisen, ja pikaruokapaikkojen nousun tiiviisti asutetuilla alueilla. Neljäs tärkeä vaihe alkoi 1850-luvulla ja päättyi toisen maailmansodan alkuun, tämä aikakausi toi maahan suuren määrän ulkomaalaisia vaikutteita. Lihansyönti kielto kumottiin Japanin kansainvälistämiseksi,  ja maan kokit kehittivät paikalliseen makuun sopivia liharuokia.

Japanilaisen ruoan historia

Periteinen Japanilainen ruoka

Japanilainen ruokailu rakentuu riisin ympärille. Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu vakaasti teeseremonia, ja tämän minimalistinen kauneus heijastuu myös perinteiseen ruokailu kulttuuriin. Kaiseki tyyppisellä aterialla astioiden, ja ruuan estetiikka on tärkeä osa ateriasta saatua nautintoa. Ensimmäisenä ruokalajina tarjotaan ichijū-sansai, joka tarkoittaa keittoa ja kolmea ruokalajia.  Valkoisen, höyryttämällä valmistetun riisin lisukkeena tarjoillaan yleensä ainakin kirkas tai miso keitto, ja pikkelöityjä vihanneksia. Lisäksi tarjoiltavat kolme ruokalajia saattavat olla höyrytettyjä, raakoja kuten sashimi, grillattuja kuten kabayaki, haudutettuja donburin tapaan, keitettyjä, tai uppopaistettuja. Toisin kuin esimerkiksi thai keittiössä, japanilaiset karttavat eri ruokien sekoittamista, ja yksittäiset ruuat tarjoillaan omilla lautasillaan. Ruokailijat syövät yhden makupalan kerrallaan, jopa riisi syödään näistä erikseen. Perinteisesti Japanilainen ruokailu tapahtui lattialla istuen, ruokalajit tuotiin ruokailijoille pienillä pöydillä, tai hyllyillä, joten kiinteälle pöydälle ei ollut tarvetta. Japanilainen ruokailu rakentuu perinteisesti vuodenaikojen ympärille, bambu on kevätruokaa, ja kastanjat kuuluvat syksyyn. Syötäväksi kelpaamattomia lehtiä käytetään paljon ruokien koristeina, ja tarjoilu välineinä. Vaikka lihan käyttö on yleistynyt viime vuosina, se on edelleen vähäistä useisiin muihin ruoka tyyleihin verrattuna. Saarena merenelävät, ja meri kasvikset ovat aina olleet luontevana osana Japanilaista ruokavaliota. Buddhalaisuus on vaikuttanut myös lihan käytön vähäisyyteen, sillä nisäkkäiden syöminen on uskonnon mukaan tabu.

 

Ruoka on yleensä vähärasvaista, ja suhteellisen terveellistä, tosin soijakastikkeen, ja misotahnan käyttö nostaa ruokien suolan määrää huomattavasti. Öljyä japanilaisessa ruuan valmistuksessa käytetään lähinnä tempura ruokien syvä paistossa. Soijan lisäksi Japanilaisia ruokia maustetaan mirin riisi viinalla, voimakkaammalla sakella, viinietikalla, sokerilla ja suolalla. Yrttejä ja mausteita käytetään hyvin säästävästi, yleisimpiä näistä ovat punapippuri ja inkivääri. Miedompien ruokien lisukkeena saatetaan tarjoilla wasabi juuresta valmistettua sosetta, tai yuzu sitrus lientä. Ruokia koristellaan kuivatulla merilevällä tai shichimi pippuri murskalla.

 

 

Comments are closed.